
Peppi Designin tarina
Peppi Designin tarina alkoi rakkaudesta korviksiin. Mielestäni markkinoilla ei ollut tarpeeksi värikkäitä nappikorviksia, joten aloin valmistaa niitä itse.
Korviksien tekeminen alkoi Fimo-massasta, jota voin työstää omassa keittiössäni. Sittemmin olen laajentanut laserleikattuihin materiaaleihin kuten koivuvaneriin ja akryyliin.
Olen aina ollut luova ja varsinkin aikuisiässä käsillä tekeminen ja luovuus ovat nousseet pintaan. Toisena työnä teen freelancer-toimittajan työtä, joten työt ovat hyvää vastapainoa toisilleen.
Korviksia tehdessä luovuus lähtee lentoon ja aikaa hurahtaa huomaamatta useampi tunti. Hienointa on nähdä, minkälaisia koruja saa aikaan ja parasta tietenkin on, että joku muukin tykkää korviksistani.

Peppi Design täytti vuoden
Peppi Design täytti vuoden tammikuun alussa. Yritystoiminta on rullannut omalla painollaan eteenpäin. Kierrän aktiivisesti korubrändini kanssa lähialueen myyjäisissä ja markkinoilla. Olen saanut myös useamman jälleenmyyjän koruilleni. Tulevalta vuodelta odotan ihania asiakaskohtaamisia ja onnellisia uusien korujen omistajia.
Koruillani haluan välittää värikkyyden ja muotojen ilosanomaa. Korut ovat ajattomia, leikkisiä ja tekijänsä näköisiä. Materiaalit ovat laadukkaita ja nikkelivapaita. Peppi Designin nimi tulee lempinimestäni. Tuotemerkki on minulle erittäin rakas. Toivottavasti sinäkin löydät itsellesi täältä jotain ihanaa.
Terkuin Petra Peppi Designilta 🌸